Tervetuloa Kobujutsu-sivuille
Näillä sivuilla voit tutustua kobujutsuharjoittelun periaatteisiin. Harjoittelun voi aloittaa oman paikkakunnan kobujutsuseurassa tai osallistumalla kaksi kertaa vuodessa järjestettäviin aloittelijaleireihin. Yhdistyksen valmentajat kiertävät aktiivisesti eri paikkakunnilla antamassa ohjausta asetekniikan perusteista. Vaikka omalla paikkakunnalla ei olisikaan kobujutsu-tai Yuishinkai- seuraa, voi leirien ja kotiharjoittelun avulla päästä harjoittelun alkuun.
Kobujutsu Suomessa
Kobujutsutoiminta on alkanut Suomessa vuonna 1977 ja nykyään yhdistyksen jäseniä on kaikkialla maassamme. Kotimaisen toiminnan lisäksi Viron ja Slovenian kobujutsujaostot toimivat suomalaisen yhdistyksemme alaisuudessa.
Suomen Yuishinkai ry edustaa japanilaista Ryukyu Kobujutsu Hozon Shinkokai -järjestöä. RKHSK on suurin okinawalaisia asetaitoja edustava järjestö maailmassa ja sen päävalmentajana toimii Kisho Inoue –Hanshi. Suomen päävalmentaja on Ilpo Jalamo 7.dan shihan.
Aseharjoittelu on hauskaa
Alkuvuosina useimmat harrastajat olivat kokeneita mieskaratekoita, jotka saivat asetekniikoista lisävuosia harrastukselleen. Nykyisin lähes puolet suomalaisista harrastajista on naisia. Asetekniikat ovatkin oiva tapa tasoittaa miehen ja naisen välisiä voimasuhteita. Ne antavat ikääntyneellekin harrastajalle tunteen kamppailullisesta onnistumisesta nuorempaansa vastaan. Kyseessä on kamppailullinen shakki taktisine siirtoineen ja hämäyksineen. Loppuhuipennuksena on ”matti” siirtojen osuessa lopulta kohdalleen.
Joskus historiallisten aseiden harjoittelu herättää ulkopuolisissa kummastusta. Useimpien kobujutsuharrastajien motiivi lajivalinnalleen on kuitenkin vähemmän salaperäinen kuin ulkopuolinen voi aavistaa: aseharjoittelu on hauskaa ja mielenkiintoista.
Aseilla harjoittelu opettaa toimentaperiaatteet myös aseellista hyökkäystä vastaan ja opettaa käyttämään ympäristön välineitä itsepuolustuksessa.
