Aseet

on noin 180 cm pituinen sauva. Sille on enemmän muodollisia liikesarjoja (kata) kuin millekään muulle aseelle. Useinta kutsutaan Okinawalla myös nimellä kon. Tyypillistä Okinawan lle on sen kärkiä kohti kapeneva muoto.

Saista on tullut eräänlainen Okinawan asetekniikoiden symboli ja se on kuvattuna monien modernien karatetyylien tunnuksissakin. Sai oli Okinawalla poliisien ”pamppuna” ja myös kuninkaanlinnan vartijat käyttivät sitä. Sai lienee tullut Okinawalle Kiinasta. Vastaavanlainen väline on myös monissa Indonesian kamppailutyyleissä, joissa se tunnetaan nimellä tjabang. Eräs versio saista on nk. manji-sai.

Tonfan alkuperästä on esitetty, että se olisi mm. käsimyllyn puukahva. Toinen näkemys on, että tonfa muokattiin erilaisista kiinalaisista aseista.Muiden kobujutsuaseiden tapaan tonfan harjoittelu perustuu perustekniikan, katan ja erityyppisten pariharjoitusten (kihon kumiten, renzoku kumiten ja bunkai kumiten) opiskeluun.Joidenkin maiden poliisilaitosten käyttämä sivukahvapamppu on moderni versio tonfasta.

Kama on maatyökalu – pieni sirppi. Myöhemmin työvälineestä kehitettiin enemmän kamppailuun suunniteltuja vahvempia malleja.Japanissa vastaavanlaisen sirpin perässä oli toisinaan pitkä ketju, jolla oli mahdollista ”sitoa” vastustaja hetkeksi. Okinawalla tällaista mallia ei yleensä käytetty, mutta okinawalaiselle kamatekniikalle on tyypillistä sirpin käyttö molemmissa käsissä.

Nunchaku on monesti esitetty varstana, jota olisi käytetty riisinpuinnissa. Nunchakun kaltaisia välineitä on ollut maatalouskäytössä monissa Aasian maissa. Monet asiantuntijat kuitenkin epäilevät, että kyseessä on alkujaankin aseeksi tarkoitettu väline, jota on saatettu toisinaan käyttää myös varstana virkavallan hämäämiseksi.Vastaava ase on löydettävissä myöskiinalaisista kamppailujärjestelmistä.Perinteisesti nunchakua käytetään voimakkailla lyönneillä hyödyntäen keppejä yhdistävää narua tai ketjua.Nunchakusta on monia erilaisia variaatioita: osat saattavat olla eripituisia ja niitä voi olla useampia kuin kaksi.

Tinbe & rochin on kilpi ja miekka -metodi Okinawan tapaan. Tinbe oli alkujaan pieni liikuteltava puinen, nahkainen tai esim. kilpikonnan kuoresta tehty kilpi, toisinaan jopa ruukun kansi tai iso hattu. Nykyisin käytetään harjoittelussa lasikuidusta valmistettua kilpeä.Rochin on lyhytvartinen keihäs, käsin tehty veitsi, joskus japanilaistyylinen tanto-veitsi, teroitettu bambukeppi tai lyhyt miekka.Okinawaan kobujutsuun kuuluu myös joitakin harvinaisempia välineitä, jotka eivät eivät kuulu suomalaiseen opetusjärjestelmään.

Tinbe kumite - Chudan tsuki

Tinbe kumite – Chudan tsuki

Hyvä väline tekeeharjoittelusta ilon

Okinawan kobujutsussa harjoitellaan monilla eri aseilla, joista yleisimmät ovat bo ja sai. Alkuun pääsee jopa harjanvarrella, mutta kuten kaikissa urheilu- tai kamppailulajeissa, panostaminen kunnon välineisiin kannattaa. Harjanvarsi on suunniteltu siivoukseen, ei kaksinkamppailuun. Huonot välineet eivät ainoastaan aiheuta vaaratilanteita ja altista loukkaantumiselle, ne myös kehittävät liikeratoja virheellisesti.Tyypillinen esimerkki huonosta asevalinnasta on se, kun pienellä naisella on painavat ja ylipitkät sai-aseet. Hän ei pysty hallitsemaan välineitä, käyttää virheellisiä liikeratoja ja tarpeettomia lihaksia, sekä pahimmassa tapauksessa loukkaa harjoitusvastustajaansa. Liian painavat välineet voivat myös aiheuttaa jännetuppitulehduksen käteen.

Kuten kaikissa asioissa, myös kobujutsuaseissa laatu maksaa, mutta laadukas ase saattaa kestää vuosikymmeniä ja johdattaa oikeaan tekniikkaan.Parhaat välineet löytyvät yleensä puu- ja metallitöitä hallitsevien lajiharrastajien varastoista. Näitä myydään vain lajitovereille, ja ulkopuolisen on vaikea löytää oikeita kontakteja. Vanhojen harrastajien aseiden valmistus ja myynti on enemmän intohimokysymys kuin taloudellinen menestystarina. On vaikea edes arvioida, montako työtuntia esimerkiksi hyvän bo:n valmistus on vienyt käsityönä.

Kobujutsun harrastajan näkökulmasta hyvien varusteiden hankkimista hankaloittaa se, että kaupalliseen myyntiin valmistetut aseet ovat pääsääntöisesti lajia tuntemattomien valmistamia. Siten niissä on yleensä huomioitu vain ulkonäköseikkoja, mutta ei käytännön harjoittelun asettamia vaatimuksia. Hyvä tai huono esimerkki tästä ovat edellä mainitut ylisuuret ja liian painavat sait, jotka näyttävät hienolta seinäkoristeena, mutta ovat onnettomia varsinaisessa harjoittelussa.Joskus bo-keppiä myydään kiiltäväksi lakattuna, mikä estää täydellisesti harjoittelussa oleellisen kepin liu’uttamisen kädessä. Lakatustakin bo:sta voi saada hyvän välineen, jos vaivautuu hiomaan lakan pois ja käsittelemään sen kevyesti puuöljyllä. Tällöin keppi liikkuu luonnollisesti ilman että se liimaantuu harjoittelijan kämmeniin.

Okinawan kobujutsussa käytetään yleisesti noin 180 cm mittaista pitkää keppiä, josta on muodostunut eräänlainen standardi. Perussääntö kuitenkin on, että kiertoliikkeissä keppi ei saa osua lattiaan. Jos niin tapahtuu, on se käyttäjälleen aivan liian pitkä. Useimmat naiset ja nuoret joutuvat sahaamaan pois kepin molemmista päistä muutaman sentin. Keskivertoa selvästi pidempi harrastaja saattaa puolestaan haluta standardikeppiä pidemmän aseen. Riippuen keppikamppailun tyylisuunnasta, keppi saattaa olla tasapaksu tai molemmista päistä kapeneva, ns. suippotyylinen. Suippotyylinen on okinawan kobujutsun harrastajien suosiossa, sillä se keventää ja tasapainottaa keppiä sekä lisää liikenopeutta.Vähimmäisvaatimus bo:lle on, että se on suora. Tämä on helposti tarkistettavissa ostovaiheessa esimerkiksi vierittämällä keppiä lattialla. Vierintätapa paljastaa välittömästi kepin mutkat. Kaupoissa on myös valitettavan usein valmiiksi kuivuneita keppejä, jotka katkeavat ensimmäisestä kontaktista tai keppejä, joista saa tikkuja käsiinsä. Heikko keppi ei ainoastaan mene poikki, vaan aiheuttaa vaaratilanteen itselle ja harjoituskumppanille.Materiaalina japanilainen tammi on puulaatuna luotettava valinta, mutta valitettavasti se on nykyisin vaikeasti saatavissa ja kallista. Amerikkalainen tammi on myös hyvälaatuista. Alan erikoisliikkeistä bo:n voi tilata myös saarnista tai kirsikkapuusta valmistettuna. Useimmat budoliikkeet myyvät taiwanilaisesta tammesta valmistettuja keppejä, jotka eivät ole erityisen hyvälaatuisia.

Vakavasti lajiinsa suhtautuvilla harrastajalla on useita keppejä, joista yksi on tarkoitettu kovaan kontaktiin vastustajan kanssa, toiset eripainoisia tai -pituisia yksin tapahtuvaan harjoitteluun ilman kontaktia. Harjoittelija tarvitse myös yhden vanhan ja kuluneen bo:n harjoitellessaan metalliaseiden kanssa. Metalliaseet kuluttavat ja rikkovat bo:n nopeasti, joten hyvää ja kallista välinettä ei kannata uhrata siihen.

Bo vaatii huoltoa

Uutta bo:ta ei kannata tuoda suoraan kylmästä ja kosteasta sisälle lämpöpatterin viereen kuivumaan. Kuten kaikki puu myös bo tarvitsee asteittaisen totuttelun käyttöpaikkaansa. Bo:ta ei myöskään pidä säilyttää seinää vasten nojaamassa, koska se vääntyy. Vääntymisen ehkäisemiseksi kepin on oltava vaakasuorassa asennossa ja se vaatii alleen tasaisen tuen. Jos se on telineessä, myös keskikohta kannattaa tukea.Alkukuukausina bo vaatii hellää huoltoa ja asteittaista kovettamista käyttötarkoitukseensa. Sitä ei kannata heti ottaa täysitehoiseen harjoitteluun, koska se saattaa rikkoutua. Kuten harrastajankin kehitys, bo kovettuu asteittain vahvistuen pienistä kontakteista. Keppiä on myös öljyttävä säännöllisesti alkukuukausien aikana. Tähän tarkoitukseen sopii pellavanöljy tai tavallinen puuöljy.

Jotkut veteraanit uskovat kämmenistä tulevan hien vahvistavan bo:ta ja muuttavan sen osaksi käyttäjäänsä. Kun alkuhuolto on tehty huolellisesti, bo kestää vuosikymmeniä ja sen on todettu kestävän jopa miekaniskuja rikkoutumatta.Lujuudestaan huolimatta hyväkin bo vaatii käyttäjäkseen kärsivällisyydellä kasvatetun kamppailijan. Toisinaan aloittelevat harrastajat ylpeilevät saatuaan bo:n poikki, ikään kuin se olisi osoitus kamppailijan hurjuudesta. Useimmiten kysymys on ennemminkin hänen taitamattomuudestaan. Taitava bo:n käyttäjä välttää suoraa voima vastaan voima -kontaktia vastustajan aseen kanssa. Hän pyrkii ajoittamaan, joustamaan ja johdattelemaan vastustajan liikkeitä. Sitä kutsutaan tekniikaksi.

Metallinen sai

Sai on metallista tehtynä huomattavasti vähäisempää huoltoa tarvitseva. Kuten bo:nkin kohdalla useimmat kaupallisesti saatavat välineet sopivat paremmin seinäkoristeeksi kuin harjoitteluun. Vakavasti kobujutsun harrastamiseen suhtautuvan näkökulmasta mattapintainen sai on ”aidompi” kuin kromattu, sillä sitä on vaikea havaita hämärässä. Sai:n käytön ensimmäisiä periaatteita on, että aseen muoto, pituus ja käyttötapa eivät paljastu vastustajalle. Siten yllätystekijä on sai:ta käyttävän puolella. Tämä on tietysti vain historiallinen detalji, ja nykyään salilla näkyy myös kromattuja välineitä, joilla voi harjoitella aivan samalla tavoin kuin mattapintaisellakin.

Sai:ta valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota kädensijan ja terän pituuteen. Kädensija on yleensä pari senttiä omaa etusormea pidempi, jolloin etuosaa voidaan käyttää iskuun käytettäessä sai:ta ”suljettuna”. Jos kädensija on huomattavasti omaa kättä suurempi tai pienempi, se vaikeuttaa aseen käsittelyä. Aseen teräosa on yleensä aavistuksen omaa kyynärvartta pidempi sai:n ollessa suljettuna. Jos sai on liian pitkä, siitä tulee hidas ja kömpelö. Jos se on liian lyhyt, se ei suojaa riittävästi omaa käsivartta.Sai:ta ei kannata säilyttää kosteassa auton takakontissa tai kellarissa. Harjoittelun aikana kädestä tulee hikipisaroita, jotka yhdessä kosteuden kanssa saattavat ruostuttaa aseen. Sai kannattaa pyyhkiä harjoittelun jälkeen kuivalla liinalla ja öljytä ajoittain esimerkiksi aseöljyllä.Sai on yleensä tylppä, kuten bo:kin. Vaikka taitava aseenkäsittelijä pystyy halutessaan aiheuttamaan suurtakin vahinkoa vastustajalleen, alkuperäiseltä luonteeltaan Okinawan kobujutsu on siviilien itsepuolustus – tai yleiseen järjestyksenpitoon tarkoitettu taito, ei vihollisen tappotaito. Siinä suhteessa Okinawan kobujutsu eroaa Japanin kobujutsusta, joka on vanha samuraiden taistelu- ja sotataito.

Kobujutsun eri aseita voi ostaa oman valmentajan välityksellä tai: Ni-Dan Oy, Hämeentie 7, Helsinki, www.nidan.fi